Leikkiikö nykylapsi enää leluilla?

Tajusin yksi päivä bussissa istuessani matkalla Helsingistä Jyväskylään, että milloin olen viimeksi nähnyt juuri esimerkiksi bussissa jonkun lapsen leikkivän lelulla? Eräs tyttö nimittäin istui edessäni ja hän oli noin 10-vuotias. Johonkin somekanavaan hän siinä räpsi selfieitä. Sitten kun hän laski puhelimensa pois käsistä, alkoi hän tekemään läksyjä. Jo tuo lämmitti mun mieltä erityisen paljon: läksyt kannattaa ja pitääkin tehdä kunnolla. Mutta mikä todella hämmensi mua, oli se, että tuo tyttö leikki (minun käsitykseni ja ymmärrykseni mukaan) Littlest Pet Shop-lelulla. Siis sellaisella pienellä kissafiguurilla. Tajusin nimittäin sillä hetkellä, että siitä on oikeasti jo tovi, kun olen nähnyt että nykylapsi, pois lukien veljentyttöni, leikkii ihan vaan lelulla.

Nykylapset kun viihtyvät niin hyvin tablettien ja puhelimien kanssa. Älypuhelimet ovat nykylastenkin elämässä ihan olennainen osa, enkä yritä yhtään sitä kiistää sitä tai edes hermoilla asian suhteen. Kehitys kehittyy ja tätä tää nykypäivä vaan on. Väittäisin kuitenkin, että on ihan erilaista viettää lapsuus tablettien ja älypuhelinten keskellä, kuin vaikka siten, miten itse olen viettänyt. Toki itse asuin maalla ja lähin kaveri asui useamman kilometrin päässä, mutta silti. Me saatettiin kaverin kanssa jäädä koulun jälkeen keinumaan koululle moneksi tunniksi. Kesät juoksentelin vain metsässä (ja keräsin kiviä pellolta..) ja leikin kotipihassa hiekkakasojen, pensaiden ja puiden juurella. Muistan kun meillä oli yhtenä kesänä joku rakennusoperaatio käynnissä ja kotona oli sementtiä. Iskä (tai mun veli, nyt en tarkkaan muista) teki mulle rautalangasta pienen ukkelin ja kaivoi maahan ihan pienen kuopan jonka vahvisti sitten betonilla. Mä kylvetin sitä rautalankaukkelia siinä pikkukuopassa ja viihdyin ihan hyvin niin ainakin yhden päivän. Ja kyllähän minä leikinkin sitten niillä leluilla varmaan 13-vuotiaaksi asti. Olin jo yläasteella kun me yhden kaverin kanssa melkeinpä salaa leikittiin Bratz-nukeilla, kun eihän nyt kukaan enää yläasteella leluilla leikkinyt. Noloa hei!

Ei mulla ollut pentuna mitään hajua mistään tietokoneista saatikka kannettavista älylaitteista, mutta ei mulla koskaan tylsää ollut. Mulla oli ja on edelleen todella rikas mielikuvitus ja keksin itse paljon tarinoita joiden mukaan sitten leikin. Olin kyllä myös aikamoinen lukutoukka ja viihdyin kirjojen kanssa. Kannoin kirjastosta selkä vääränä kirjoja ja kirjaston täti  ihmetteli, miten jaksoin kantaa kaikki ja luinko tosiaan ne kaikki kirjat niin nopeasti. Olenko siis väärässä jos väitän, että nykylapsen on paljon helpompi tylsistyä?



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *