Lavkarittet – 68 kilometrin miehuuskoe pyörän selässä

lavkarittetlavkarittetLavkarittet-pyöräilytapahtuma järjestetään vuosittain elokuussa. Jotkut kutsuvat sitä jopa miehuuskokeeksi! Meillä ei ollut tarkoituskaan osallistua itse tapahtumaan, joka oli reilun viikon päästä meidän pyöräreissun jälkeen, mutta haluttiin kuitenkin ajaa tuo reitti. Ja eihän sitä koskaan tiedä, jos joskus oikein innostuu ja lähtee ihan kisaamaan. Sen aika ei nyt kuitenkaan vielä ainakaan mulla ole, koska olen niin alussa maastopyöräharrastuksen kanssa ja pyöräkin on vielä todellakin aloittelijan.

Saavuimme Skibotniin maanantai-iltana ja meillä oli alunperin tarkoitus jo tiistaina lähteä pyöräilemään. Lämpömittarin huidellessa lähes 30 asteessa pitkä hikilenkki ei juurikaan innostanut. Sama keskiviikkona: oli niin kuuma päivä, että itse en olisi kyllä pystynyt pyöräilemään. Torstaina lämpötilaksi oli luvattu inhimillisemmin reilua 20 astetta, joten päätimme, että torstaina on THE day. Siinä kuitenkin vielä mietittiin, että tarvitseekohan takkeja ottaa mukaan, mutta hyvä kun otettiin. Noustessa tuli kuuma, mutta alaspäin laskiessa ilmavirta kävi niin kovasti, että ilman takkia olisi jäätynyt.

lavkarittetlavkarittetLavkarittet reitti on siis 68 kilometrin mittainen. Ensin reitti kulkee asvalttitietä pitkin, sitten siirrytään hiekkatielle. Ensimmäiset 18 kilometriä tuosta reitistä on enemmän tai vähemmän jyrkkää ylämäkeä. Osan tuosta noususta pystyin minäkin etenkin alkumatkasta ajamaan, mutta jyrkemmät kivikkoiset nousut tunkkasin suosiolla. Siinä ei vaan oma tekniikka ja kunto enää riittänyt kun vaihteitakaan ei saanut enää pienemmälle. Tuossa nousun aikana pidettiin yksi evästauko ja siinä samalla sitten hämmennyksen vallassa seurattiin kun eräs vanhempi pariskunta kapusi pyörineen mäkeä ylös. Ei nuo matkalaiset olisi muuten herättäneet huomiota, mutta etenkin rouvan kulkupeli huvitti: ihan perinteistä mummopyörää etukoreineenhan hän talutti. Että huonommillakin pyörillä sitä näemmä tuonne voi lähteä! Pariskunta oli ilmeisesti lähtenyt tutkimaan reitin varrelta löytyviä sotanähtävyyksiä. Hetken taukoiltuamme jatkoimme kapuamista. Olin alun perin ajatellut, että jos jossain tuo matkanteko mulla tyssää niin se on sitten alun nousun aikana. Jostain ihmeellisestä syystä, oli se sitten jo ennen matkaa tehty henkinen valmistautuminen tai matkan aikana kertynyt sisu, jaksoin tuon alun ylämäen ilman luovuttamisen tunnetta. Mulla ei käynyt koko matkan aikana mielessäkään luovuttaminen!

lavkarittetlavkarittetlavkarittetKun sitten vihdoin saavuimme reitin korkeimmalle kohdalle 840 metriin, ajattelin, että v***u jee mä tein sen! Ja matkaa oli kuitenkin edelleen se 50 km taitettavana. Jotenkin sen nousun jälkeen sitä oli vain niin iloinen ja onnellinen, että loppumatka ei pelottanut enää ollenkaan. Ylhäällä oli muuten aika oudot maisemat, kun lähes korkeimmassa kohdassa oli järvi. Järvi oli vielä hehkuvan turkoosin värinen ja vieressä tököttänyt punertava vuori teki maisemasta hyvin scifi-elokuvamaisen. Tavallaan tuolla oli myös tutun oloiset maisemat, kun vain muutaman kymmenen kilometrin päässä tuolta sain yli 10 vuotta sitten ensikosketuksen Pohjois-Norjaan ollessani vaellusriparilla isosena. Tuolta 840 metristä alkoikin yksi elämäni hauskimmista kokemuksista kun aloimme laskea reittiä alas. Tie oli hyväkuntoista leveää hiekkatietä. Reilu 20 kilometriä oli suunnilleen pelkkää alamäkeä ja itsellä piti jossain vaiheessa kuluttaa jarrujakin ihan urakalla. Jännitti ja pelottihan se alamäkikin, mutta enimmäkseen mulla oli vaan hauskaa. Siinä alaspäin rullatessa tuntui vain siltä, että tämän oli niin ansainnut kun pyörän oli kerta niin korkealle saanut ajettua/tunkattua. Jalkoja hapottavan laskun jälkeen saavuimme lähelle E8-asvalttitietä joka vei kohti Skibotnia. Ennen tielle kääntymistä pysähdyimme hetkeksi syömään eväitä ja keräämään voimia viimeiseen rykäisyyn. Matkaa oli jäljellä vajaa 30 kilometriä, mutta siinä vaiheessa se tuntui olevan jo ihan loppuvaiheessa.

Asvalttitietä ajeltiinkin sitten kymmenisen kilometriä. En ehkä itse ole maantieajon suuri ystävä ja ohi tuhatta ja sataa pyyhältävät rekat ja linja-autot tekivät matkanteosta hieman epämiellyttävää. Tuon tien vieressä on aika iso pudotus rotkoon, joten missäpä muuallakaan sitä olisi ajanut. Tuo asvalttitien pätkä meni suhteellisen nopeasti ja siellä päästiinkin sitten alamäessä menemään ihan reipasta vauhtia. Taas kulutettiin Kaijan jarrupaloja.. Yritettiin koko ajan silmä kovana seurailla Lavkarittet-kylttejä, mutta taidettiin sitten missata kyltti joka ohjaa takaisin polulle. Onneksi ei ajettu paljoa ohi, vaan päästiin näppärästi palaamaan merkitylle polulle metsän siimekseen. Loppumatka olikin mukavaa metsäpolkua, tosin lopussa oli pari tiukkaa nousua jotka oli pakko tunkata. Ei vaan kunto taas riittänyt. Eräs (oletettavasti norjalainen) pyöräilijä pyyhälsi ylämäessä meidän ohi sellaisella vauhdilla, että tällaista rapakuntoista hirvitti. Vauhti pysyi meillä kuitenkin koko ajan suht tasaisena tuossa loppupätkässä ja osan alamäistä minäkin uskalsin mennä jo kovempaa vauhtia. Kasvanut itsetunto kostautui ja rynäsin kunnolla pyörän kanssa ehkä kuusi kilometriä ennen maalia. Oli muuten ensimmäinen kerta kun kaaduin ihan kunnolla pyörän kanssa! Onneksi selvisin pientä egon kolahdusta lukuunottamatta ihan ehjin nahoin ja pääsin jatkamaan matkaa hetken kasailtua itseäni.

Reitin varrella oli viiden kilometrin välein kyltti, kuinka paljon matkaa on vielä taitettavana. Viimeisen kymmenen kilometrin aikana noita kylttejä oli joka kilometrille ja kyllähän siinä alkoi jo vähän hymyilyttämään kun matkaa oli jäljellä alle viisi kilometriä. Olin ajatellut, että saatan jopa itkeä perillä, kun koin tuon niin isoksi saavutukseksi. Ja olihan se iso saavutus, mutta sitten perille päästyämme en kuitenkaan tirauttanut kyyneltäkään vaan vain hymyilin. Olin ylittänyt itseni ja ehkä osoittanut parille epäilijälle, että jaksan todella polkea tuon matkan. Lavkarittet sopii kyllä ihan jokaiselle joka tykkää pyöräillä, ulkoilla ja haastaa itsensä. Kilpailu on sitten tietenkin vielä asia erikseen, ja siihen ei ihan oma kunto kyllä riittäisi. Olihan tuo nyt silti ihan huikea kokemus ilman kilpailuakin ja vaikka matka-aika jääkin kauas niistä mitä tuossa kilpailussa poljetaan, niin olen silti tosi ylpeä. Ei joka muija voi sanoa pyöräilleensä tuota matkaa tai reittiä.

lavkarittetlavkarittetlavkarittet

Jos kiinnostuit, niin täältä löydät lisäinfoa Lavkarittet-reitistä.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *