Kesälomareissu part 1: Kuhmon kamarimusiikki

Kuhmon kamarimusiikki

Kuhmon kamarimusiikki

Menneen kesän lomareissu suuntautui miehen ja anopin kanssa pohjoiseen Käsivarren Lappiin ja sieltä eteenpäin Norjan puolelle. Matkan nro 1 tarkoitus ja kohokohta oli Halti ja sinne kiipeäminen. Vauhtia haimme Kuhmosta, mistä olenkin kotoisin. Reissu starttasi heinäkuussa juuri sopivasti Kuhmossa järjestettävien Kamarimusiikkifestivaalien aikaan, joten pitihän siellä nyt käydä hakemassa vähän sivistystä! Kuhmo on kyllä kesäisin ihana paikka ja varsinkin kamarimusiikin aikaan kaupunki suorastaan KUHISEE elämää. Hah! Kun on kotoisin Kuhmosta, niin tietää kyllä tasan millaista siellä on sitten 50 muuna viikkona kun kaupungissa ei ole kamarimusiikkiväkeä. 😀

Reissuun starttasimme siis torstaina iltapäivällä. Pysähdyimme sen verran Kuopiossa matkalla, että veimme anopin kissan hoitoon, ja jatkoimme siitä sitten Kuhmoa kohti. Kuhmossa yövyimme mun äidin luona. Alun perin oli tarkoitus olla useampi yö, mutta koska reissumme päätarkoituksena oli kiipeäminen Haltille, jouduimme vähän seurailemaan säätä. Sunnuntaille oli luvattu niin hyvää keliä Haltin suunnilla, että olimme vain kaksi yötä Kuhmossa. Ehdimme kuitenkin käydä kahdessa kamarimusiikkikonsertissa. Konsertit olivat kyllä molemmat ihan loistavia! Aamupäivän Valon Kajoa-konsertissa oli Beethovenia ja Schubertia muun muassa Paavali Jumppasen tulkitsemana. Illan konsertissa Kontion koululla lähdimme Kuun maailmaan Haydnin, Beethovenin ja Mozartin johdolla. Nyt tuli jopa ihan aikuinen olo, koska elämäni ensimmäisessä kamarimusiikkikonsertissa joskus kymmenen vuotta sitten vain hihitimme kaverini kanssa.

Ehdimme konserttien lisäksi käydä mun siskon luona kylässä ja syömässä kalateltalla mun iskän kanssa! Pyörittiin muutenkin Kuhmon kylillä katselemassa maisemia, mutta kyllähän tuo keskustan alue on todella nopeasti katsottu. Ja sittenhän meillä oli unikavereina pari jackrusselia.. Toisena yönä kun olisi pitänyt saada kunnolla nukuttua tulevan päivän matkaamista varten, niin tottakai toinen noista koiruuksista päätti hyntätä koko yön eestaas, niin eihän siinä kaikki sitten saaneet kovin kummoisesti nukuttua. Herätys oli aivan luvattoman aikaisin, joskus viiden maissa, ja auto starttasi jo kuudelta kohti pohjoista. Kylläpäs siinä unihiekkaa silmistä pyyhkiessä kävi mielessä, että onkohan sitä ihan järjissään.. Edessä oli siis matka Skibotniin asti, Google Maps näytti pituudeksi 858 kilometriä ja matka-ajaksi 10,5 tuntia. Jep, perse oli kyllä hieman puutunut tuon jälkeen!

Seuraavassa matkapostauksessa päästäänkin sitten jo Norjan puolelle!

”Ai, miten niin ette saaneet nukuttua?”

Telttakin ehdittiin testikasaamaan ennen varsinaista koitosta!



1 thought on “Kesälomareissu part 1: Kuhmon kamarimusiikki”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *